Kun ei ole mitään sanottavaa...

... mutta kirjoitusintoa sitäkin enemmän. Luvassa teksti suoraan kategoriasta "tikusta asiaa". Myötätunnosta lukevat sukulaiset ja yksi eksynyt lukijakandidaatti, olkaa hyvät!

Itse Neiti Nokkeluus

Eilen olin mitä iloisimmissa alkukevätfiiliksissä. Aurinko paistoi, kevyellä takilla pärjäsi mainiosti, aurinkolasit löytyivät talvijemmasta liiankin helposti, imurointi ei ärsyttänyt (vaikka imuroin myös kenkätelineen alta), zumbatunti kului kuin siivillä. Päässäni soi Sir Elwoodin Neiti Kevät, jonka inspiroimana otin myös sanoitusta nokkelasti demonstroivan kuvan. Illan mittaan aloin kyllästyä biisiin, vaikka se hieno onkin. En menettänyt hermojani, vaan toivoin, että pian tulee Oikea kevät, jolloin korvamadoksi vaihtunee Aikakoneen Keltainen.

Tänään aamulla mittari näytti -11 astetta. Kiitos tästä.

En kuitenkaan halunnut täysin luopua keväästä rinnassa. Oli aika kuluttaa vapaapäivää keväisen materian haalintaan, kuinkas muuten. Hetki piti miettiä mitä oikein tarvitsen (muumilakanatkin saivat jo aiemmin seurakseen Halimuumi-tyynyliinat lisätyynyille, ei apua siitäkään). Valmistautuessani lähtöön, vilkaisin eteiseen. Samalla se valkeni, kevätkengät! Jokavuotinen hankintani on valkoiset tennarit, sellaiset sirot lenkkarimaiset, ei kangasmallia, vaikka haaveilen kyllä consseistakin (siis Converse-merkkiset kangaskengät, äiti). Joka tapauksessa nämä valkoiset kenkäni tuntuvat olevan kertakesäkamaa. Vaikka kuinka koetan hoivata niitä, niin lopputulos on sama kuin viherkasveilla. Kuivunut, ruttuinen ja ruskeasävyinen kasa, josta näkee, että se on aiemmin muistuttanut jotain vetreää ja elinvoimaista (eli tennaria tai kasvia). Vinkkejä saa antaa, molempien säilyvyyden edistämiseksi. Olen jo testannut substraalit ja puhumiset, jopa kertonut kukille tarinoita. Ei toimi. Kengille en ole puhumista testannut, ehkä epätoivoissani kokeilen sitäkin.

Nyt olin hurja, repäisevästi suuntasin lastenosastolle ja bongasin valkoiset merkkikengät. Katsoin hintalappua joka odotusteni mukaisesti oli lastenosastotasoa. Hahaa, pienet tuuletukset hyllyjen suojissa, suoraan -20 % aikuisten kengistä, vaikka tuote on käytännössä aivan samanlainen. On jotain hyötyä olla edes jostain osasta vartaloaan taskukokoinen. Nyt toivon, että laadukkaampi kestää. Vaikka edes sen kaksi kesää.

Varmuuden vuoksi käsittelin uudet aarteeni suoja-aineella kolmella kerroksella, suositellun kahden sijaan. Kyllä nyt kelpaa tepsuttaa sulavassa maassa.

Kuukauden höyrähdys

Höyrähtää on sanavarastossani korvaamaton sana. Huolimatta siitä, ettei kanssani yönsä nukkuva mieshenkilö ole sitä ilmeisesti koskaan aiemmin kuullut, ainakaan tarkoittamassani merkityksessä "innostua jostain enemmän, kuin siihen olisi syytä" (ihan ite katoin aukikirjoitetun selityksen googlesta). Olen ehdottomasti höyrähtäjätyyppiä. Harmikseni höyrähtää voi mihin vain, olisihan se liiankin helppoa, jos voisi päättää höyrähtävänsä johonkin hyödylliseen. Vaikka taisteluun ylähyllyn pölyjä vastaan. 

Onnekseni tämänkertainen höyrähdys on hyvästä päästä (edellinen oli Susu-paloihin, ei niin hyvä). Innostuin suunnittelemaan ruokalistoja. Kuten on tullut ilmi, en ole mikään kodinhengetär, joka taikoo tyhjästäkin gourmeeta. Saattaa olla lähempänä totuutta, että jopa gourmeesta saadaan minun käsittelyssäni tyhjää. Kaupassakin käteen osuu aina samat ainekset. Jos ei tule mieleen mitään, meillä syödään broilerinsuikaleita (sentään) vaihtelevassa kastikkeessa. 

Eilen aloitin hurjan ajatustyön asian tiimoilta. Kirjoitin hakukoneen kenttään sanat "viikon ruokalista". Tulokset olivat huikeita! Löysin, en vain viikon, vaan KUUDEN viikon ruokalistoja, joita ahkerat kotiäidit olivat jakaneet kaksplussaan. Tietysti keskusteluketju oli täyttynyt provosoivilla ja hakkuvilla viesteillä "kamalaa tuollainen natsimeininki, minä ainakin syön mitä milloinkin haluan". Jep, etukäteen suunniteltu ruokakuvio on verellä sinetöity kivitaulu, jota ei voi muuttaa missään olosuhteessa, jos tekeekin mieli tehdä listassa lukevan makkarakastikkeen sijasta keittoa... Teki mieli rekisteröityä ja lohduttaa erästä kuuden vuoden takaisen keskustelun aloittajaa, että minä ainakin sain paljon vinkkejä listasta. Kuitenkin tyydyin keräämään listoista ne ruuat, joita kuvittelin osaavani tehdä ja joita kuvittelisin mieshenkilöni syövän. Sain listalle kolmisenkymmentä erilaista ruokalajia, siitä siis päättelin, että tämä höyrähdys voisi kestää kuukauden. Hyvällä tuurilla siitä saattaisi muodostua käytäntö, joka säästäisi aikaa ja ruokakauppaan kuluvaa rahaa. 

Samalla höyrähdysvauhdilla kirjoitin kauppalistan (tykkään muuten kaikenlaisista listoista, minulla on vieläkin tallessa varhaisteininä pitämäni Jääkiekon SM-liigavihkonen, jonne listasin muun muassa faktoja siitä, kuka oli paras syöttäjä, jäähykuningas...), joka käsitti tarvittavat ainekset viikoksi. Ehkä jotain pientä herkkua maitotuotteita täytyy käydä täydentämässä jääkaappiin, mutta noin muuten. Kierrellessäni listan mukaisesti hyllyjen välissä, jäin monta kertaa miettimään, että tässäkö tosiaan ovat kaikki ainekset mahdollistamaan kunnon päivälliset viikoksi eteenpäin. Saa nähdä kuinka meidän käy, mutta kassaneidin, joka taisi olla rouva kuitenkin, ilmoittama loppusumma oli yllättävän vähäinen. Toki vähän otin vapauksia ja palautin kasan pulloja samaan syssyyn. Jäi niitä vielä ensi viikoksi, joten pieni itsensä huiputtaminen onnistuu seuraavankin kerran.

Ja joo, tämän päivän nuudeliwok vaihtui omenaiseen porsaansuikalekastikkeeseen ja riisiin, koska hoksasin, että makaronijohdannainen on ollut päivän sana jo neljä päivää.

P.S. Oletko muuten miettinyt, mitä ihmiset saavat selville sinusta vain parilla silmäyksellä? Minä tiedän mitä paikallisen farkkukaupan pitäjä näkee pelkällä puolikkaalla vilkaisulla. Kyllä, oikean tuumakoon. Huolimatta siitä, että olin piiloutunut toppatakin ja ylisuurien collegehousujen alle, tuo ihmeidentekijä onnistui nappaamaan kertaheitolla hyllystään kasan istuvia housuja! Viime viikosta lähtien olen siis ollut yhtiä Leviksiä rikkaampi - tai köyhempi, miten asian haluaa ajatella.