Haastetta kerrakseen

Hyvät lukijat, jollette ole hylänneet minua, se saattaa pian olla edessä. Runosuoneni ei herättelyistä huolimatta ole herännyt. Olen kirjoitusintoni kanssa aivan liekeissä, mutta joku ryökäle on kytkenyt sprinklerit päälle.  Vesisuihkun sammuttamisessa onkin haastetta kummallisen paljon, jopa näin verbaalisesti aktiiviselle yksilölle.Jostain on jatkettava, joten roikkuva haaste on hyvä kirjoittaa keskellä yötä. Kiitos Milli, että joskus muinoin tämän tänne suunnalle heitit.


Kerro kymmenen asiaa joista pidät (ja haasta sitten viisi bloggaajaa tekemään sama). Pidemmittä puheitta, ilman selityksiä 10 asiaa joista pidän mielettömän paljon:

1. Perhe
2. Ystävät
3. Pitkät aamiaiset
4. Aamuaurinko
5. Kesäsade
6. Musisointi
7. Semmarit
8. Lukeminen
9. Syöminen
10. Kynttilät

Ja kuinka vaikeaa onkaan olla selittämättä mitään, harvasanainen kun olen. En haasta ketään, mutta jokainen saa tuntea vapaata halukkuutta toistaa kaavaa :)


Hienon biisin sanoin: Hyvää yötä! 
http://www.youtube.com/watch?v=QsoFVJiDSG4

Kun ei ole mitään sanottavaa...

... mutta kirjoitusintoa sitäkin enemmän. Luvassa teksti suoraan kategoriasta "tikusta asiaa". Myötätunnosta lukevat sukulaiset ja yksi eksynyt lukijakandidaatti, olkaa hyvät!

Itse Neiti Nokkeluus

Eilen olin mitä iloisimmissa alkukevätfiiliksissä. Aurinko paistoi, kevyellä takilla pärjäsi mainiosti, aurinkolasit löytyivät talvijemmasta liiankin helposti, imurointi ei ärsyttänyt (vaikka imuroin myös kenkätelineen alta), zumbatunti kului kuin siivillä. Päässäni soi Sir Elwoodin Neiti Kevät, jonka inspiroimana otin myös sanoitusta nokkelasti demonstroivan kuvan. Illan mittaan aloin kyllästyä biisiin, vaikka se hieno onkin. En menettänyt hermojani, vaan toivoin, että pian tulee Oikea kevät, jolloin korvamadoksi vaihtunee Aikakoneen Keltainen.

Tänään aamulla mittari näytti -11 astetta. Kiitos tästä.

En kuitenkaan halunnut täysin luopua keväästä rinnassa. Oli aika kuluttaa vapaapäivää keväisen materian haalintaan, kuinkas muuten. Hetki piti miettiä mitä oikein tarvitsen (muumilakanatkin saivat jo aiemmin seurakseen Halimuumi-tyynyliinat lisätyynyille, ei apua siitäkään). Valmistautuessani lähtöön, vilkaisin eteiseen. Samalla se valkeni, kevätkengät! Jokavuotinen hankintani on valkoiset tennarit, sellaiset sirot lenkkarimaiset, ei kangasmallia, vaikka haaveilen kyllä consseistakin (siis Converse-merkkiset kangaskengät, äiti). Joka tapauksessa nämä valkoiset kenkäni tuntuvat olevan kertakesäkamaa. Vaikka kuinka koetan hoivata niitä, niin lopputulos on sama kuin viherkasveilla. Kuivunut, ruttuinen ja ruskeasävyinen kasa, josta näkee, että se on aiemmin muistuttanut jotain vetreää ja elinvoimaista (eli tennaria tai kasvia). Vinkkejä saa antaa, molempien säilyvyyden edistämiseksi. Olen jo testannut substraalit ja puhumiset, jopa kertonut kukille tarinoita. Ei toimi. Kengille en ole puhumista testannut, ehkä epätoivoissani kokeilen sitäkin.

Nyt olin hurja, repäisevästi suuntasin lastenosastolle ja bongasin valkoiset merkkikengät. Katsoin hintalappua joka odotusteni mukaisesti oli lastenosastotasoa. Hahaa, pienet tuuletukset hyllyjen suojissa, suoraan -20 % aikuisten kengistä, vaikka tuote on käytännössä aivan samanlainen. On jotain hyötyä olla edes jostain osasta vartaloaan taskukokoinen. Nyt toivon, että laadukkaampi kestää. Vaikka edes sen kaksi kesää.

Varmuuden vuoksi käsittelin uudet aarteeni suoja-aineella kolmella kerroksella, suositellun kahden sijaan. Kyllä nyt kelpaa tepsuttaa sulavassa maassa.

Kuukauden höyrähdys

Höyrähtää on sanavarastossani korvaamaton sana. Huolimatta siitä, ettei kanssani yönsä nukkuva mieshenkilö ole sitä ilmeisesti koskaan aiemmin kuullut, ainakaan tarkoittamassani merkityksessä "innostua jostain enemmän, kuin siihen olisi syytä" (ihan ite katoin aukikirjoitetun selityksen googlesta). Olen ehdottomasti höyrähtäjätyyppiä. Harmikseni höyrähtää voi mihin vain, olisihan se liiankin helppoa, jos voisi päättää höyrähtävänsä johonkin hyödylliseen. Vaikka taisteluun ylähyllyn pölyjä vastaan. 

Onnekseni tämänkertainen höyrähdys on hyvästä päästä (edellinen oli Susu-paloihin, ei niin hyvä). Innostuin suunnittelemaan ruokalistoja. Kuten on tullut ilmi, en ole mikään kodinhengetär, joka taikoo tyhjästäkin gourmeeta. Saattaa olla lähempänä totuutta, että jopa gourmeesta saadaan minun käsittelyssäni tyhjää. Kaupassakin käteen osuu aina samat ainekset. Jos ei tule mieleen mitään, meillä syödään broilerinsuikaleita (sentään) vaihtelevassa kastikkeessa. 

Eilen aloitin hurjan ajatustyön asian tiimoilta. Kirjoitin hakukoneen kenttään sanat "viikon ruokalista". Tulokset olivat huikeita! Löysin, en vain viikon, vaan KUUDEN viikon ruokalistoja, joita ahkerat kotiäidit olivat jakaneet kaksplussaan. Tietysti keskusteluketju oli täyttynyt provosoivilla ja hakkuvilla viesteillä "kamalaa tuollainen natsimeininki, minä ainakin syön mitä milloinkin haluan". Jep, etukäteen suunniteltu ruokakuvio on verellä sinetöity kivitaulu, jota ei voi muuttaa missään olosuhteessa, jos tekeekin mieli tehdä listassa lukevan makkarakastikkeen sijasta keittoa... Teki mieli rekisteröityä ja lohduttaa erästä kuuden vuoden takaisen keskustelun aloittajaa, että minä ainakin sain paljon vinkkejä listasta. Kuitenkin tyydyin keräämään listoista ne ruuat, joita kuvittelin osaavani tehdä ja joita kuvittelisin mieshenkilöni syövän. Sain listalle kolmisenkymmentä erilaista ruokalajia, siitä siis päättelin, että tämä höyrähdys voisi kestää kuukauden. Hyvällä tuurilla siitä saattaisi muodostua käytäntö, joka säästäisi aikaa ja ruokakauppaan kuluvaa rahaa. 

Samalla höyrähdysvauhdilla kirjoitin kauppalistan (tykkään muuten kaikenlaisista listoista, minulla on vieläkin tallessa varhaisteininä pitämäni Jääkiekon SM-liigavihkonen, jonne listasin muun muassa faktoja siitä, kuka oli paras syöttäjä, jäähykuningas...), joka käsitti tarvittavat ainekset viikoksi. Ehkä jotain pientä herkkua maitotuotteita täytyy käydä täydentämässä jääkaappiin, mutta noin muuten. Kierrellessäni listan mukaisesti hyllyjen välissä, jäin monta kertaa miettimään, että tässäkö tosiaan ovat kaikki ainekset mahdollistamaan kunnon päivälliset viikoksi eteenpäin. Saa nähdä kuinka meidän käy, mutta kassaneidin, joka taisi olla rouva kuitenkin, ilmoittama loppusumma oli yllättävän vähäinen. Toki vähän otin vapauksia ja palautin kasan pulloja samaan syssyyn. Jäi niitä vielä ensi viikoksi, joten pieni itsensä huiputtaminen onnistuu seuraavankin kerran.

Ja joo, tämän päivän nuudeliwok vaihtui omenaiseen porsaansuikalekastikkeeseen ja riisiin, koska hoksasin, että makaronijohdannainen on ollut päivän sana jo neljä päivää.

P.S. Oletko muuten miettinyt, mitä ihmiset saavat selville sinusta vain parilla silmäyksellä? Minä tiedän mitä paikallisen farkkukaupan pitäjä näkee pelkällä puolikkaalla vilkaisulla. Kyllä, oikean tuumakoon. Huolimatta siitä, että olin piiloutunut toppatakin ja ylisuurien collegehousujen alle, tuo ihmeidentekijä onnistui nappaamaan kertaheitolla hyllystään kasan istuvia housuja! Viime viikosta lähtien olen siis ollut yhtiä Leviksiä rikkaampi - tai köyhempi, miten asian haluaa ajatella.

"Perjantai hölläillään, me köllitään ja ollaan vaan"

Onnea minä!

Päivä alkoi jännittävissä tunnelmissa. Kun tekstiviestiääni tunkeutui uniini kolmatta kertaa aamuyhdeksään mennessä, oli pakko tarkastaa olenko unohtanut jotain tärkeää. Olin! Tänään vietetään merkkipäivääni, kiitos kivan puoliperinteikkään suvussakin kulkeneen nimen.

Tein jotain ennenkuulumatonta sitten vuoden 2008 (tiedon tarkastamisen mahdollisti uusi timeline) - päivitin facebook-statusta toisen kerran viikon sisään. Suuren suosion saavuttanut merkintä kuului: "Hyvää nimipäivää MINÄ!" 20 tykkääjään jälkeen aloin pohtia, mikä tuossa oli niin tykättävää, että se sai kaikki klikkaamaan peukkua. Kivoin vaihtoehto tietysti oli, että ihmiset tahtoivat vilpittömästi osoittaa onnittelunsa. Veikkaan silti, ettei asia ole ihan niin yksinkertainen. Päätin selvittää mikä koira tähän oli haudattuna. Mieleen tulleita vaihtoehtoja olivat muun muassa seuraavat:
 a)Way to go girl, oot vihdoin oppinu nimes!
b) Hah, onnittelut melkein huomaamattomasta huomiohuorauksesta!
c) Olet niin söpö noine päivityksinesi!
d) Kiitti, nyt ei tarvii kirjottaa montaa kirjainta, kun teit sen mun puolesta!
e) Kai tästä nyt pitää tykätä kun muutkin...


Aivotyön rankkuuden vuoksi päätin ilahduttaa kanssaeläjiä leipomuksella. Koska en ole kovin taitava, onnistuin likaamaan kaikki taloutemme kulhot Amerikkalaisen suklaa-juustokakun valmistukseen. Tietenkään kunnianhimoisena persoonana en tyytynyt pelkkään yhteen suklaaseen, vaan päätin tehdä dominokeksipohjaan dominolta näyttävän luomuksen. Tein siis täytteet valkosuklaasta ja tummasta suklaasta, lopputulos oli melkein mielikuvieni veroinen, lähes houkuttelevan näköinen suuri dominokeksi ;D

Tässä kirjoittaessani The Voice of Finland on pyörinyt taustalla. Äänihän siinä on pääosassa, joten jatkan sillä "ääni ratkaisee" linjalla. Välillä pitää kyllä vilkaista, mitä tapahtuu ja mistä ne äänet oikein tulevat. Nerokas tuo kaksintaistelu-osa, vaikka aluksi epäilin sitä. Tuossahan on ihan järkevää, että samanlaiset tyypit laitetaan vastakkain, jotta mahdollisimman erilaiset äänet ja persoonat jatkavat. Monimuotoisuus on kiinnostavampaa, kuin kymmenen idolikloonia kisaamassa keskenään. Ihailen kyllä monia noista äänistä, vahvoja ja kykeneviä.

Joskus vielä kierrän pelkoni ja ylitän taitoni minäkin! Tai alan pitämään karaokesta, olisi takuuvarma keikkapaikka joka keskiviikko. Tällä hetkellä musiikillista lahjakkuuttani todistaa päässä soiva sipsimainoksen tunnusbiisi. Pitkästä aikaa tarttuva ja kiva mainosralli. Kyllähän se jotenkin kuvaa tätä pääosin kotona vietettyä päivää: "Peeerjantai hölläillään, vaikka väkisin sut kellistän. Perjantai hölläilläääään..." Vai onko se "väkisin sut rentoutan"? Kuitenkin se täti-ihminen on sen verran aggresiivinen, että mielikuva lopputuloksesta on sama kumminkin päin. (Ja kaikki irstaat ajatukset loppuu sitten samantien! Ei mitään sellaista täällä tapahdu)

Taffel-mainosbiisiin ei löytynyt nuotteja, niin tähän oli tyydyttävä

Iltaa on vierähtänyt myös huomisen retken suunnittelussa; pääsen katsomaan palomiehiäautoja palokunnan 11.2. päivään. Matkassa on pari muuttujaa, sää ei saa olla jääkaudelta ja kulissiksi mukaan otettavan lapsosen on täytynyt pysytellä erossa häntä vaivanneesta kuumeesta. Innolla kuitenkin odotan, että pääsisimme yhdessä liikkeelle. Meinaan päästä muksun suosioon, jotta olen ensimmäinen salaliittolainen, joka kuulee tulevista ihastuksista ja ensisuudelmista. Olisihan se nyt jotain erityistä!

Ei mulla muuta, ensikertaan!

Viikon käynnistys

Vapaat aamupäivät ovat petollisia. Koska ruoka on pakollista elämisen kannalta, myös kaupassakäynti on usein hyvinkin perusteltua. Samalla saa hienon syyn "vähän poiketa katselemaan löytöjä". Katseleminen on ihan ok, mutta auta armias, kun jotain sattuu löytymään. Hyvästi eettiset aatteet, tervetuloa järjetön kulutus! Ei jumpe. Miten tälläisessä kyläpahasessakin saa tuhlattua aikaa ja rahaa aivan tolkuttomia määriä nanosekunnissa?

Okei, suurin osa hankinnoistani oli ihan hyviä juttuja. Pitäähän pariskunnalla olla lakanat sävy sävyyn samaa muumisarjaa, right? Garnierin BB-creamin testaus (mainonnan uhri ilmoittautuu \o) menee myös lähimmäisenrakkauden piikkiin. Täysin asiakkaita ja tulevia työ-öitä ajatellen sen päätin ottaa testiin. Sehän olisi suorastaan vääryys, että asiakaspalvelija näyttäisi himpun nuutuneelta aamuneljän aikaan. Luontaisen lakritsateen kotiin tuomisen on puolestaan pakko olla ekoteko, niin luontoystävälliseltä pakettikin näyttää.
 
Yleensä siis vihaan en pidä teestä. Kaikenlaista olen maistellut, mutta aina petyn makuun. Tuoksu kun antaa olettaa jotain hurmaavaa makupläjäystä, mutta siltikin tee maistuu aina mielestäni vain värjätylle vedelle. Joskus vuosia sitten maistoin lakritsateetä ja ihastuin. Unohdin koko jutun, mutta kun Vain liikunta tekee lihasta lihasta -blogin ihana Milli mainitsi sen sivulauseessa, tuli puolipakottava tarve tuota ihanuutta löytää. Luontaispuodistahan tuota löytyi, tosin myyjätär sanoi, ettei heiltäkään sitä kauaa ole hyllystä löytynyt, joten osittain kävi onnenpotku että satuin siellä juuri nyt piipahtamaan.

Pienen ulkoiluhetken jälkeen kaipasinkin kupposta kuumaa (vau, aivan häkellyttävän loistava aasinsilta, jotta saan liitettyä kuvan tekstiin!) Kädet täristen keitin vettä ja avasin paketin. Oliko aika kullannut muistot? Olisikohan tämäkin teejuoma samanlaista kuraa kuin muutkin? Tuoksu oli pettymys. Toisaalta se taas antoi toivoa sille, että juoma olisikin ihan kelvollista, ei ainakaan pety liian hemaisevan tuoksun ja tylsän maun ristiriitaan. Haudutin kuppostani antaumuksella, jotta kaikki mahdollinen aromi pääsisi valloilleen. Ja kyllä! Hyvää oli. Vähän lakritsaisempaakin se voisi olla, mutta ihan kelvollista tuollaisenaankin. Tästä tytystä tuli hetkeksi iltateen ystävä.

Kun nyt kuluttamistavoistani kertoilen, niin ostimme muuten viikonloppuna Pussikaljaelokuvan. Tarkoituksena oli ensin käydä leffassa se katsomassa, mutta epähuomiossa missasimme viikot, jolloin se pyöri. Tiesin, ettei siltä voisi paljoa odottaa. Jäätävää settiähän se oli, mutta pari kertaa kyllä nauroimme niin, että mahaan koski. Vähän harmitti myös se, että nyt se jää pyörimään nurkkiin, kun tuota tuskin koskaan tahtoo toiste katsoa. Halvemmaksi tulee ostaa elokuvia omaksi, kuin käydä teatterissa katsomassa, mutta pieni sisäinen ekotyttö kiljuu surkeana. Tahtooko joku sen vaikka ystävänpäivälahjaksi?

pikkuellu kiittää ja suuntaa kohti päiväunia.