Vankina antarktiksella

Kuinka kuluttaa päivä, kun ystäväni auto toteaa aamulla, ettei häntä huvitakaan leikkiä kanssani, ainakaan minun valitsemaani Lähdetään isompaan cityyn -leikkiä.

Sain kulkuvälineen käyntiin jäisestä tunnelmasta huolimatta. Ehdin jo hetken riemuita pääseväni kätevästi matkaan. Kärry olikin eri mieltä, huomasin peltilehmän haluavan pelata Ohjaustehostimen öljynvaihtoa. Itsehän en siihen leikkiin ryhtynyt, reppana joutui odottamaan iltaan ja puuhaamaan sitä kanssani asuvan miehen kanssa. Eli kaara vei minulta myös iltaselle suunnitellun touhun leikkikavereineen, kiitos tästä. Ollaan todellakin tällä hetkellä tosi beeäfäffiä, ihanku Nicole ja Paris

Yritin pitkin aamupäivää aktivoida kissaa, joka melko äkkiä halusikin ulos omaan rauhaansa. Yllättävää sinänsä.

Lämmitin torppaa, tiskasin lojumaan jääneet tiskit, likasin samantien uusia kippoja..

Sommittelin myös hienoa valoasetelmaa uusista punaisista jouluvaloista ja RED-kirjasta. Olin olevinani melko nokkela. Toki kirja tuossa sängyn vieressä voisi myös muistuttaa lukemaan itseään. Lämmitin torppaa ja mutustin jääkaapista rippeitä. Loppupäiväksi hautauduin sohvalle peiton kera ja katselin Allyn ensimmäisen tuotantokauden viimeiset jaksot.

Ja kaiken turhan ajantappamisen jälkeen päähäni pälkähti, että englannin essee on tehtävä vielä ennen joulua. \o/

Puheen suunnittelupäivä

Tänään tämä kätevä emäntä teki jouluostoksia ja paketoi tähän mennessä hankitut lahjat. Miuku on kotitutunut nyt myös lumiseen maisemaan ja päätti lähteä ulkoilulle, joten toisin kuin kahtena edellisenä vuonna, en saanut karvapalloa paketointiavuksi. Hieman jo kaipasin sitä hyökkäämään lahjanarun kimppuun kriittisillä hetkillä ja työntämään nenänsä liimaan ryöstäen samalla mukaansa muutaman nimikyltin. Eikun hei, en sittenkään kaivannut. Huomenna pitää piipahtaa koulussa, eli saa syyn lähteä cityynhankkimaan loputkin lahjukset (joojoo, oon miettiny enkun puheenvalmiiksi - melkein). Ja löysin viimein keksipurkin! Vielä puuttuu keksit, mutta emäntähän leipoo. Sai samassa kaupassa vielä kaksi ylimääräistä purkkia, vaikka pipareille ja pumpernikkeleille.

Kätevänä emäntänä täytyy myös ruokkia puoliso. Tänään olielämyksellisessä keittiössä ensimmäistä kertaa vieraana bataatti, tuotärkkelyksentäyteinen ystävämme. En koskaan ollut pidellyt raakaabataattia kätösissäni, se muistutti koostumukseltaan lanttua. Tein siisbataatti-perunamuusin, oikein maistuvaa. Sen seurana oli broileriatomaattikastikkeessa (en tee toiste). Kastike maistui siltä,että sen lisukkeena olisi ehdottomasti pitänyt olla jauhelihaa eikäsuinkaan broileria. Noh, puolittainen onnistuminen ateriassa saakelvata. Elossa pysytään, se varmistettiin vielä kahvittelemalla kavereiden uudessa asunnossa, jossa oli aivan mahtavan makea keittiö.

Päivän turhana tietona mainittakoon, että tänään vietettiin äitienpäivää Panamassa.

Vielä saunan ja siiderin (1) kautta nukkumaan ja päivä on pulkassa.

Kirjoituspurkaus nro 1

Koska pieni kirjoittaja sisälläni pyrkii ulos kaikin mahdollisin keinoin, paitsi opinnäytetyön parissa, päätin unohtaa blogin syvällisen tarkoituksen ja alkaa oikeasti pohtia jokapäiväisiä asioita. Ehkä sen myötä myös oppari saa uutta puhtia, kun kirjoitushanat aukeavat.

Eilinen itsenäisyyspäivä oli mukava ja rentouttava. Onnistuin kokoamaan maittavan aterian porsaan sisäfileestä, vaikka jouduinkin soittamaan iskän palvelevaan puhelimeen. Siellä päässä on, sanoisinko, hieman enemmän kokemusta kyseisen elukan valmistuksesta. 

Pidän kovasti kynttilöistä ja joulun aikaan niitä poltan enemmän kuin kylliksi. Jotain peruja äidiltä kenties?

Itsenäisyyspäivän kynttilöitä poltettiin hyllyllä paloturvallisuutta noudattaen, koska ikkunalta ne eivät kuitenkaan olisi kenellekään näkyneet. Joulun tuntua olen tuonut kotiimme punaisilla paneeliverhoilla, huopasydämillä, kyntteliköllä ja muutamalla tontulla siellä täällä. Kanssani asuva mieshenkilö on jo melkein luvannut meille pienen joulukuusenkin jouluksi ♥

Lomaillen

Lomalla ollessa pitää rentoutua ja nauttia elämästä, samalla täytyy matkustella ja saada uusia kokemuksia, sekä ylläpitää jo lähes unohtuneita ystävyyssuhteita. "Mitäs kesäsuunnitelmia teillä on?" - Kysymyksen vastauksen kuuluisi olla loppumaton litania suuria suunnitelmia, mökkeilyä, retkeilyä, lukemmista, ompelua, reissuja, sukulaisten tapaamista jne. Jos vastaus on vain: "Ajattelin olla ihan lomalla", sinua katsotaan kuin kolmisilmäistä sikaa. Mitä?! Eihän tule kuuloonkaan, että lomalla saisi olla suunnittelematta kaikkea hirvikärpästen metsästyksestä jäätelön syömiseen.

Nyt jos koskaan on sen spontaanin suunnittelemattoman kesän aika. Ei töitä, ei velvoitteita (tai ainakaan niitä ei ajatella, saatika sanota ääneen). Silti tuntuu, etten saisi mainita omaa laiskotteluntäyteistä loma-ajatustani. Onhan se itsellekin vieras tilanne, että tosiaan on koko kesä aikaa tehdä kaikenlaista, että olen ollut liian laiska etsimään tarpeeksi ahkerasti kesätyötä, jossa opiskelijaparkoja orjuutetaan surutta, koska kenelläkään ei ole varaa valittaa, että saisi sen makkaran leivän päälle ansaittua, tai edes itse leivän.

Myönnetään, olen jo sortunut suunnitelmallisuuteen. Olen lupautunut talkoolaiseksi kaikkiin eteen tipahtaviin kivoihin juttuihin. Juhannuskin on selkeä, tutustuminen miespuoliskon juhannusperinteisiin. Sen jälkeen tahdon käydä mummolassa muutaman vuoden tauon jälkeen, vierailla entisellä kotipaikkakunnalla, kiertää opastetun kierroksen paikallisessa nähtävyydessä, syödä suuren pehmiksen oopperakansan keskellä lapsuuden maisemissa... Myös miespuoliskolla on omat ajatuksensa missä vietämme kesäämme, on huvipuistoja, autotapahtumia, projekteja liittyen en-edes-tiedä-mihin jne. Pitää myös tehdä kesäjuttuja ihan muuten vaan, pelata mölkkyä, heittää tikkaa, soudella järvellä, turhautua mato-ongintaan (siis kalanpuutteeseen), kirota sadesäätä, tutustua vaahtobileisiin, olla sosiaalinen yksilö ja hankkia kasapäin uusia tuttavuuksia, maksimoida hieno rusketus keinolla millä hyvänsä..

Kappas vain, hetken päästä varmasti huomaan, että kesäkuu onkin vaihtunut pikaisesti heinäkuun kautta elokuun loppuun, arkeen. Silloin ahkerana hyökkään työharjoitteluni viimeiseen jaksoon (paikkaan, jonka olen muistanut hankkia näin kesällä), sekä opinnäytetyön viimeistelyyn, josta tie vie kätevästi englannintunnin kautta valmistumiseen. Jouluna sitten pohditaan, että mikä kesäloma, milloin se oli?

On silti mukava ajatus, että periaattessa olisin vapaa kuin taivaan lintu suunnistamaan milloin tahansa sinne, missä näyttäisi olevan parhaat bileet ja mahtavin biitsikeli!

Julkisesti vai ei?

Nykymaailmassa ihmiset paljastavat itsestään paljon, osa tarkoituksella, osa vähän vähemmän tarkoituksellisesti. Kuka sitä tietää, ketkä kaikki tiedonjanoiset uteliaat naapurin kyylätädit lukevat julkista blogiasi, tai seuraavat innoissaan facebookpäivityksiäsi (jotka palvelun uudistusten valtameressä meinaavat aina jäädä uusissa asetuksissa kaikille nähtäviksi lähes väkisin). Luulisi kuitenkin, että ihmiset kirjoittavat asioistaan, jotka saavatkin tulla julki. Miksi sitten tieto, joka sattuu "puolivahingossa" silmiin, tuntuu olevan vieläkin jotain salaista, jota ei kuuluisi tietää. Itse määrittelen omat yksityisyyteni rajat selkeästi johonkin aivan muualle, kuin puolivieraat henkilöt joita tiedonjanoisena seurailen. Samalla häpeän tiedonjanoista luonnettani ja sitä, että urkin ihmisten elämää. Mitäs kertovat! Pointtina on, että tämän tiedonhankinnan voi tehdä salassa, ilman kiinnijäämisen pelkoa, mikäli malttaa olla lipsauttamatta, että tiesikin jonkun uudesta raskaudesta ennen kuin pitäisi, koska luki henkilön blogista, jonka löysi henkilön avoimesta facebook-profiilista. Tietysti voi olla julkinen lukija, sekä kommentoida asioita. Mutta silloinhan seurattava henkilö saisi tietää tiedonjanoisuudestani ja ehkä lopettaisi asioiden jakamisen. Ketäs siinä sitten tarkkaillaan!

Ennen oli toisin, kiikaroidessa verhojen raosta tai suunnatessaan iltalenkkiä ihastuksen kotitalon eteen oli pieni mahdollisuus, että tarkkailtava huomaisi. Mutta eikös se ollutkin silloin koko lenkin tarkoitus?

Mistä lähtien on ollut ok lähteä ulos ilman housuja?

Katukuvaa katsellessa näkee monia muotitietoisia ihmisiä. Sääriä verhoavat ainoastaan ohuet legginssityyliset viritelmät, joita tietämäni mukaan kutsuttiin ennen kalsareiksi (muotitietoisimmat henkilöt myös pitkiksiksi). Ylävartaloa peittää pari kokoa liian suuri, tai vaihtoehtoisesti liian pieni huppari. Alusasuiksi tarkoitetuissa housuissa kävelee monikin muodikas tyyppi. Enää ei edes välitetä jos se päällä oleva pitkä toppi onkin hieman pesussa kutistunut, eikä linja-autopysäkillä hytistessä peitä edes puolta takapuolesta. Tämän hetken muotia on näyttää Lady Gagalta, välittämättä siitä, että musiikkivideoiden kuvausstudiossa vallitsee mitä luultavimmin hieman lämpimämmät sääolot, kuin kasvihuoneilmiön ravistelemassa Suomessa. Kaukaisilta tuntuvat ne ajat jolloin itse kärsin reisien paleltumista, koska sään mukaan pukeutuminen oli ehdoton tyylivirhe, kaikki muutkin pitivät pelkkiä farkkuja säästä riippumatta.

Kenkäostoksilla ollessamme ilmeisen muotitietoinen teini-ikäinen sisareni tuomitsi minut muotitiedottomaksi hihhuliksi, jolle riittää, että vaate tai asuste on omien sanojeni mukaan "ihan kiva ja, voi, miten käytännöllinen". Aloin miettiä, olenko oikeasti siirtynyt sille, ennen niin mystiselle, mukavuusalueelle pukeutumisen suhteen. Mitä on tapahtunut? Minusta nimittäin on muodikasta se, että kylmällä säällä olen pukeutunut lämpimästi, enkä palele jos joudunkin kävelemään kadun mitan ulkona. Eikö muka sääolosuhteiden huomioiminen ja joissain tapauksissa jopa toppahousut ole muodikkaita... Myönnettävä on, kypsä ajattelu, aikuistuminen, kalkkeutuminen, muotikäsitysten hämärtyminen käytännölisyyden tieltä, millä nimellä sitä haluaakaan kutusua, on täällä. Oikea kysymys taitaakin olla: "Mistä lähtien olen ajatellut, ettei ole sopivaa lähteä ulos pakkassäähän pelkät legginssit jalassa?"

Huomiosta järkytteneenä suuntasin Sokoksen asusteosastolle etsimään muotia. Löysin mitä söpöimmän sinisen myssymäisen pipon ja siihen sopivan kaulaliinan. Huomasin ajattelevani, että ne saavat minut näyttämään entistä suloisemmalta - ja mikä tärkeintä ne ovat lämpimät, olematta kuitenkaan liian hiostavat raikkaaseen kevätsäähän.

Kysymisen taito

Ihmiset stressaavat usein. Ja paljon. Sanotaan, että kiire luo stressin. Uskallan hieman väittää vastaan. Toki stressitilaneet ja kiire usein ovat kytköksissä toisiinsa, mutta monesti voidaan stressata ilmankin. Turhasta stressaaminen johtuu usein siitä, ettei yksinkertaisesti tiedä miten joku asia on tai miten se tulee edistymään. Ei tiedetä ehditäänkö kirjoittaa jutut deadlineen mennessä, saadaanko pankista luottoa uutta autoa varten, onko kaupassa juuri sellaista juhlamekkoa kuin itse etsii, saikohan uusi tuttava aivan vääränlaisen ensivaikutelman, ovatko sukkani kaverini mielestä rumat? Naisellisen sukupuolen edustajana olen hyvinkin tietoinen siitä, että kaikesta saa ongelman. Kotisohvalla stressaamisen ja tietämättömänä istumisen sijaan, voi alkaa selvittää ongelmatilanteita. Kysyminen ei ole koskaan väärin, suorat kysymykset, olivatpa ne millaisia tahansa, vievät kohti ratkaisuja. Myös itseltään voi esittää kysymyksiä ja saada niihin hyviä vastauksia. Vääriä kysymyksiä ei olekaan. Kuten aina, asiaan liittyy riski - jos kysyy saattaa saada epämieluisan vastauksen. Täytyy siis punnita kumpi on pahempaa, epämukava varma tieto vai arvailuihin perustuva tieto (joka siis yleensä vastaa samaa asiaa kuin täydellinen tietämättömyys). Kun ei tiedä, ihmismieli alkaa helposti keksiä omia ratkaisuja, jotka usein ovat totuutta monta kertaa pahempia.

Olisimmeko onnellisempia, jos ei aina tarvitsisi arvailla?

Oma napa, ainoa napa?

Haluamme menestyä, haluamme onnea, haluamme kaikkea uutta, mutta ennenkaikkea, haluamme päästä helpolla. Eikö ole mielenkiintoista, kuinka tietty ihmistyyppi tekee vain välttämättömän selvitäkseen vaikkapa työpaikalla, jolla ylenemisen (tai toisaalta alenemisen) mahdollisuus on lämpöasteikolla nollan alapuolella. Motivaatio helpottaa toisten osallisten toimintaa ja työtä on olematon. Tietysti keltään ei voi vaatia kaikkea, mutta pienten perusasioiden ja käytänteiden hyväksyminen ja suorittaminen ei kenekään työajasta vie rutkasti aikaa, ainakin ajatellen sitä ajansäästöä, joka syntyy jos asiaan pitää palata myöhemmin. Raportointi auttaisi kaikkia tietämään miten joku asia on hoidossa tai meneillään. Omasta toiminnasta tiedotuksen puute vaikeuttaa töitä, joissa ns. kaikki on kaikkien vastuulla, eli jokaisella on periaatteessa oikeus ja vastuu hoitaa asioita tarvittaessa, vaikkei vastuu alunperin olisikaan itsellä. Asioista voi pienillä teoilla tehdä kaikille äärettömän helppoja, tai toisaalta - äärettömän vaikeita.

Tähän "mistä aita on matalin" -ihmistyyppiin kuuluva Herra Maailmannapa haluaa ottaa rennosti. Mitäpä olisikaan työpäivä ilman Iltasanomien kuumia juoruja kahvikupillisen ääressä, vähintään parin tunnin välein. Hän ei välitä tippaakaan siitä, ymmärtääkö joku muu hänen (vasurilla) hoitamiaan asioita. "Kyllä minä tiiän jos jotain tarvii" hän sanoo, jos joku erehtyy kysymään Maailmannavan tulostamasta paperiarkista, jonka hän vain jättää pyörimään pöydälle lukemattomien muiden paperilappusten sekaan, tekemättä sille mitään tai ainakaaan laittamatta eteenpäin. Pian saadaan ihmetteleviä tai äkäisiä puhelinsoittoja koskien ko. ajelehtivaa lappua sekä jätettyä soitto- tai selvityspyyntöä, josta muut työntekijät eivät tietenkään mitään tiedä, elleivät sitten ole jaksaneet leikkiä vakoiluleikkejä ja huomaamatta kuulleet kuinka Herra Maailmannapa on asiaa painellut villaisella puhelimessa edellisenä päivänä. Onneksi ajoittain tulee hetki, joilloin Maailmannapa saa energiapiikin. Hän tomerasti tarttuu puhelimeen ja alkaa käydä läpi rästityöpinoaan. Yllättyen toiset huomaavat tämän ja joku jopa uskaltautuu lohkaisemaan vitsin Navan yhtäkkisestä työinnosta. Kuten arvata saattaa Maailmannapa kohtaa ensimmäisen ongelman. Hän kailottaa kovaan ääneen tarvitsevansa taustatukea ja jotakuta apuun. Avuliaasti apuun tuleva henkilö huomaakin pian tekevänsä asiaa itse, Herra Navan vain tuijotellessa ulos ikkunasta juoden kahviaan. Hiljaisina hetkinä Herra Napa väittää pitävänsä työtään samantekevänä, häntä ei liikuta onko firma pystyssä enää kuukauden päästä. Kyllä Hän aina töitä löytää, varsinkin sellaisia joissa on takuuvarmasti parempi palkka ja rennompi ilmapiiri. Työtoverit kuuntelevat kauhuissaan Navan puheita, onhan yhteisvastuullisessa työssä Navan tekemisillä vaikutusta kaikkien työpaikkaan ja sen säilymiseen.

Ulkopuolisille Herra Napa on oikein ystävällinen ja näyttää selvästi nauttivan työstään ja sen rentoudesta. Harvapa arvaa, mitä sotkuja Napa jättääkään vastuuntuntoisille kollegoilleen, jotka myös ajattelevat omaa napaansa - tosin pidemmällä tähtäimellä.